Ei ole sailynyt.
“Paulstein” paviljonki kuuluu L.G. Nicolayn varhaisimpiin puistoon tehtyjen rakennuksiin, han rakensi sen pojalleen Paulille. V.1840 Pauli kirjoitti: “Tama ikuisuuteen menneen isani luomus melkein jo puolensadan aikainen on avian kuin uusi”. Korkealta kalliolta, minne rakennettiin paviljonki avautuu komea nakoala koko puiston alueelle. Paulsteinista tuli L.G. Nicolayn tyohuone.
Paviljonki oli rakennettu puusta, sisatilanmuodosti pieni nelion muotoinen keskussali ja molemmin puolin paviljonkia olivat symmetrisesti seisovat kaksi pienta siipirakennusta. Kuten A.A. Kishuk kirjoittaa « lastettujen ovien ansiosta Sali muodosti yhtenaisen kokonaisuuden kalliolla olevan puiston alueen ja paviljongin Edessa olevan terassin valilla.”
Jo v.1798 on olemassa “Paulin puutarha Paulsteinilla”. Aikoinaan siella oli L.G.Nicolayn rintakuva, joka hanen kuolemansa jalkeen, oli siirretty Ludwigstein hautasaarelle.
Paviljongin viereen, pienen kalliosyvennykseen oli tehty pieni lammikko, jonka seinat olivat paallystetty graniittisirpaleilla. Laajentamalla lammikkoa pitkulaiselle niemimaalle oli aikomus rakentaa “huvimaja”. Tata aluetta koskevat suunnittelutyot, ja osittain jo suoritetut, voidaan nahda vuoden 1806 piirustuksissa.
Paviljonki oli purettu 1940-luvalla.
 


Ei ole sailynyt.
V.1806 Ludvig Henrich Nicolay rakennutti eralle Monrepos’n rannikkosaarelle turkkilaisen teltan. L.G. Nicolayn runoelmassa “ Monrepos’n kartano Suomessa” ei ole mainintaa tasta rakennelmasta, mutta runoelman ensimmaisen kerran v.1806 painoksessa se on merkitty Monrepos’n kartassa.XVIII – vuosisadan loppupuolella sen kaltaiset rakennelmat olivat hyvin suosittuja maisemallisissa puutarhoissa, etenkiin Venajan ja Osmanilaisen keisarikunnan valilla solmitun Kuchuk-Kainardzian rauhansopimiksen jalkeen (1774). Yleensa ne olivat pyoreita telttoja, peitettyina raidallisella kankaalla, jonka huipun karjessa oli puolikuu. Joskus kankaan asemasta kaytettiin jotain kestavampaa materiaalia.
V.1830 tanskalainen taidemaalari K.Kristensen kuvasi turkkilaisen teltan eraassa akvarelleissaan. Siina nakyy, etta paviljonki oli asetettu tasaiselle alustalle aivan rannan vahvisteeksi tehdyn kivimuurauksen paalle ja josta avautuu nakoala koko kartanon alueelle. Ainoa teltan sisaankaynti oli salmen puolelta. Teltta oli sylinterin muotoinen ja kankaan variraidat menivat vaakasuoraisesti. Luultavasti turkkilainen teltta Monrepos’n oli rakennettu tyypillisten piirustusten mukaan.
Ei ole tiedossa aikaa, milloin paviljonki oli kadonnut. Voi olla, etta se oli purettu kartanon omistajien toimeesta, kun sen kaltaiset rakennelmat lopullisesti jaivat pois muodista.
 


En antaudu enemman kuvailemaan taman paikan kauneutta, kunties ainutlaatuisen, haluaisin vain sanoaSuomessa kayneelle ulkomaalaiselle, han tulee saalimaan ettei kaynyt Monrepos'ssa.
Akateemikko Evgenij Ivanovich Parrot.1840
Marienthurm.
XVIII – vuosisadan loppupuoli.
Ei ole sailynyt.
XVIII-vuosisadan toisella puoliskolla eurooppalaisessa englanttilaishenkisissamaisemapuistoissa olivat hyvin suosittuja kiinalaiset motiivit. Tama muotisuuntausnakyy myos Monrepos’ssa. Puiston itaisella puolella kalliolle oli rakennettu kiinalaisen pagodan muotoinen nakytorni “Marienthurm”(“Marian torni”), joka sai nimensa keisarinna Maria Feodorovnan kunniaksi.Olettavasti, se ilmestyi siihen aikaan, jolloin kartanon haltijana oli tulevan keisarinnan veli – Viipurin kaskynhaltija Frederich Wilhelm Karl Wurtenburg, eli v.v. 1784-1786.
Tama oli puinen, kaksinkerroksinen paviljonki, ymparoiva holvikaytava, ulkoportaat ja nakotasanne olivat toisessa kerroksessa. Ulkoseinia koristelivat geometriset ornamentit, tornin huipussa oli lohikarme – Kiinassa  hyvin kunnioitettu mytologinen pyhaelain. Sisatiloja koristelivatveistokuvat, mukaan luettuna – keisarinna Marian, samoin, kuten kerrotaan, seinakoristemaalaukset olivat tehty hanen piirustusten mukaan “Pompeijan” freskojen tyyliin. Tama tyylisuuntaus tuli muotiin gerkulanyma ja Pompeijan arkeologisten kaivaustoiden jalkeen ja perustuu sielta loydettyjen koristemaalauksiin.
Marienthurm nakoalatornilta avautuu kavankaunis nakoala sita ymparoivalle vesialuelle, vastapaata olevalle zannalle ja kalliojyrkanteelle kaltevasti laskeutuvan  rannikkotasangolle.
 


Nykyaan ei ole.
L.G.Nicolay’n poika Paul Nicolay, joka toimi lahetystyotehtavissa Englannissa tutustui siella kuuluisaan englantilaiseen puutarhakultturiin. Siella han naki korkealla paikalla olevia “sateenvarjoja” ja josta avautui nakoala koko ymparistolle.
B.M.Sokolovin mukaan, “kiinalaisesta maailmasta tuli osa sivistyspuutarhamaailmaa…”Merkittava osuus kuuluu kiinalaiselle vaikutusvallalle – ‘luonnon” puutarhojen ja Kansan arvoituksellisten alymiesten luojalle, tarkeinta on omaksua maisemapuutarha alueena, jolla on oma historiansa ja maantiede ja minne voidaan menna samoin kuin maailmankartalle”. Paul lahetti piirustukset Monrepos’n puutarhurille Bisterfeldille, joka rakensi sateenvarjon ja portaat korkealla siirtolohkareella kartanon paaportin itaiselle puolelle. Ensimmaisen kerran Ludvig Henrich Nicolay naki uuden rakennelman tullessaan Monrepos’n kesakuussa v.1798. Kuten kirjoitti isa pojalleen, “ olin melko yllattynyt nahdessaan suuren herkkusienen korkealla kivella. Se on hyva, taitavasti toteutettu idea”.
“Kiinalainen sateenvarjo” yhtena Monrepos’n maisemanahtavyksista oli v.1830 Paul Nicolay’n tilauksena painettu lautasilla Koopenhaminan kuninkaallisella posliinitehtaalla.
Kuten kirjoitti Eva Ruoff “ ensimmaiset  maisemapuutarhoissa ilmestyneet kiinalaiset sateenvarjot myohemmin herattivat innostuksen rakentaa kaikilla nakoalapaikoilla erillaisia koristeellisia katoksia.
Vanhoissa valokuvissa voi nahda, esimerkiksi, 1870-luvulla Imatran rannalla oleva punainen sateenvarjo on paljolti rumempi ja karkeatekoisempi mita Monrepos’n vastaava vanha rakennelma”.
V 1870 jalkeen “Kiinalaisesta sateenvarjosta” julkipainoksissa ei ole maininta
 


Rekonstruoitu 1999
Puusta tehty paviljonki kapean niemen loppupaassa puiston pohjoisella puolella oli rakennettu Ludwig Heinrich Nicolayn aikana.Senkaltaiset paviljongit antiikin arkkitehtuuria ihannoivasta tyylista olivat ehdottomasti asennettava maisemallisiin puistoihin XIX-vuosisadan loppupuolella. Ne olivat kivesta tehtyja, mutta usein aivan yksinkertaisia puusta tehtyja rakenteita, joita sanottiin Pyhakko. Usein nama „temppelit“ olivat omistettuja hyvia tekoja luoville – jumallisuudelle, hyvantekevaisyydelle, ystavyydelle, uskollisuudelle. Paviljongin rakennusajasta ei ole tietoja. Ludwig Nicolayn kirjeesta pojalleen Paulille ilmenee, etta Guiseppe Martinelli suunnitteli kahden „temppelin „ rakentamista Monrepos’on. Saman aikaaan raivattiin aluetta Neptunus niemella, poistettiin kiveja, suoritettiin porrastus Luswistein saaren puolelta. Alueella oleva kasvillisuus oli harvenettu, jatettiin vain muutamia vanhoja kuuseja.
Runoelmassaan“Monrepos’n Kartano Suomessa (1804)“ Ludwig Nicolay mainitsee rakenteella olevasta kreikkalaistyylisesta „avotemppelista“, jonka vieressa on kaksi kuusta. Luultavasti siihen aikaan rakennustyot eivat olleet viela paattyneet. Kiistakysymyksena on „Pyhikko“ paviljongin suunnittelun laatija.Oletaan,etta paviljongin suunnittelupohjana oli kaytetty Thomas de Thoman laatimia luonnoksia.
Temppelin sisapuolelle oli asetettu veistos  Pietas – jumalatar pieni lapsi sylissaan – symbolisoiva jumallisuutta ja aidinrakkautta. Luultavasti taman mukaan paviljonki saikin nimensa „Jumallisuuden Temppeli“. Temppelin viereen terassille Ludwig Nicolay paatti asettaa Neptunus marmoriveistoksen delfiinien koristamalla jalustalla. Nicolay oli ostanut seka Neptunus – veistoksen, etta delfiinijalustan ja monta muuta antiikkiveistoksia arkkitehti Vinchenzo Brennolta. Myohemmin Neptunus – veistos tai Jupiter oli yhdessa jalustan kanssa siirretty Temppeliin ja paviljonki sai nimikseen Neptunus temppeli.
Monissa tutkimustoissa oli esitetty arvelu, etta 1830-luvulla Monrepos’n temppelin suunnittelun tai korjaustoita oli hoitamassa A.J.Schtakenschneider, mutta nama tiedot eivat saaneet vahvistusta. Paviljongin alueella oli vahvistettu rantaa, istutettu aita elavista kuusista, Neptunus temppelin molemmille puolille istutettu kaksi mantya, yksi joista on sailynyt nykypaivaan saakka.
Neptunus temppeli oli sailynyt Toisen maailmansodan tuhoilta, mutta 1940-luvulla se oli jo melkein huonossa kunnossa. V.1948 paviljonki  purettiin.
V.1999 Neptunus temppelin kunnostustyot suoritettiin „Pro Monrepos“ (Suomi) yhdistyksen aloitteesta. Tama oli toinen thteinen luonnonpuistomuseon ja „Pro Monrepos’n“ puistokohteiden kunnostushanke.
Uudelleen rakennettu v.199 paviljonki tuhoutui tulipalossa  6-7.06.2011 valisena yona.
 


Kuten kirjoittaa Eeva Ruoff “ niin sanotut erakkomajat olivat hyvin suosittuja maisemapuistoissa XVIIIvuosisadan loppupuolella. Ne ikaan kuin perattivat mieleen muiston yksinkertaisesta elamasta, ilman maalisia huolia. Monrepos’n puistossa 1790-luvulla myos ilmaantui erakkomaja, tai paikka puiston lansiosassa, pienen jarven rannalla, jota perheen jasenten valisessa kirjeenvaihdossa nimeltaan Einsiedelei (sak.eristaytenaisyys). Paviljongin suunnittelijasta ei ole tietoa. V. 1798 D.A.Martinelli laati paviljongin piirustukset. Oletetaan, etta suunnittelun laatimiseen osallustui myos Paul Nicolay. Paviljonki oli tehty hirsista, seinat olivat paallystetty tuohella ja koristettu Raamatun kuvilla, katolla oli suippukarkinen torni ja ripustettu soittokelloilla. Kaukaa paviljonki ei ollut nakyvissa. Se ilmaantui yllattaen ja vain silloin , kuin polku sinne vei.
Kuten kirjoitti v.1851 eras Monrepo’s-in kavija,”  kauniit sillat, joskus hyvin pienet, ylittivat puroja ja ojia leveydeltaan noin neljannes arsinaa, johtivat meidat majalle, jossa paikallisen kertomuksen mukaan, eras erakko pelastutti hengensa.Maja oli hyvin pieni, siella oli pieni poyta ja kuivatulla kaislalla peitetty sanky…”
Maja paloi noin v.1876 (1886?), siita ei ole sailynyt kuvia. Palon jalkeen sen paikalle oli rakennettu uusi kuusisarmainen paviljonki ilman ovea, seinan yksi sarma oli avoin polkua pain.
 


Klassismityylinen paarakennus on kartanoarkkitehtuurin  muistomerkkina ja arkkitehtuurisesti dominoiva kartanokokonaisuuta sen keskiaukeamalla.
Nykyinen rakennus on peraisin XVIII-vuosisadan toiselta puoliskolta, jolloin kartanon omistajana vuodesta 1759 vuoteen 1782 oli Pjotr Alekseevich Stupishin ja, jonka aikana oli rakennettu asuintalo mihin v.1783 tehdyn ulosmittauksen mukaan kuului “suuri sali, yksi suuri huone ja kolme pienta huonetta, lukuun ottamatta eteista”. On mahdollista, etta tama talo oli yhdistetty paakartanoon, jonka rakennutti uusi Monrepos’n hallitsija Fredrich Wilhelm Karl Wurttenbergin prinssi v.1784 ja 1786 valisina vuosina.
Seuraavan kartanon hallitsijan L.G.Nicolayn sanojen talo oli rakennettu “hataisesti talvella”. Taman rakennuksen ulkomuodosta voidaan patella J.Mettenljaitterin v.1796 maalatusta taulusta. L.G. Nicolayn aikana talo uudestettiin Katariina II aikana Eeremitaasin taidegallerian intendenttina toimeen venetsialaisen taidemaalarin Giuseppe Antonio Martinellin piirustusten mukaan.
Maaliskuussa v.1802 Martinelli kuoli. Viela Martinellin elinaikana hanen avuksi oli kutsuttu Pietarista nuori arkkitehti Pavlov, joka syksyyn v.1804 mennessa sai lopetettua rakennustyot.
Monrepos’n paakartano on yksikerroksinen, puinen, laudoitettu rakennus, tiilin ja graniitti kiven jalustan paalla. Julkisivun puolelta talo muodostuu kolmesta osasta, levea keskirakennus ja esille ulottuvat siipirakennukset. Keskirakennuksen julkisivua koristivat pilasteri ja friisi.
Siipirakennuksen julkisivut ovat tehty hieman maltillisemmasta tyylista. Noin 1820-luvulla talon lisattiin paatykolmion mallinen katos, jota tuki nelja pylvasta. XIX-vuosisadan toisella puoliskolla mutkikkaat kolmihaaraiset portaat olivat vaihdettu yksihaaraisiin (voidaan nahda akvarellimaalauksessa Monrepos’a toimineen tanskalaisen taidemaalarin  K.F. Kristensenin taulussa). XIX-vuosisadan viimeisella neljanneksella rakennuksen lansipuoliseen paatyyn (sisaankaynti portin puolelta) lisattiin lasikuisti ja itapuolelle- neljalla pylvaalla katoksen alla oleva kuisti ja balustradi. Talon julkisivun muotoiseksi, jonka keskipisteena oli kaytetty  grisalle-tekniikkaa. Seinien ylaosan koristefriisi on tehty niin, etta poyreat valoa paastavat ikkunat ja niita toistuvia valeikkunoita yhdistavat koristekoynnokset ja seppeleet. Sisakaton kulmissa olivat kipsikoristeiset ruusukkeet, laessa allegorinen koristemaalaus (Mars ja Venus) taidemaalarin
J . Mettenljaterin kasialaa. V.1966-1967 suoritettujen korjaustoiden aikana se oli varastettu.
XIX-alkupuolelta nurkissa olevien muotouunien tilalle asetettiin englanttilaiset takkarautauunit. Suuren salin itapuolisen huonerivin jatkonaon kaksi vierashuonetta – Kuninkaalinen huone ja Valkoinen kamarihuone. Huonerivi paattyy itasiipirakennuksessa olevalle tyohuoneella. Suuren salin lansiosassa on Ruokasali ja Biljardihuone, josta XIX- loppupuolla biljardipoydan siirrettya Suureen saliin tuli astiankaappi-ja kattaushuone. Keittiot olivat lansipuolisessa siipirakennuksessa.
Talon pihapuolella olivat asuintilat, samoin Suuren salin aulan ylla olevassa valikerroksessa.
Keskiosan pihajulkisivulla oli symmetrisesti asetettuja seitseman ikkunaa toisistaan erottavilla pilastereilla. Eteishallin ja valikerroksen ikkunoiden valissa olivat pyoreat allegoriaaiheiset kipsimedaljongit. V 1966-1967 Kartanon paarakennuksessa suoritettujen peruskorjaustoiden tarkoituksena oli tehda tilaa lasten paivakotia varten. Pihapuolet ja siipirakennuksien tilat olivat suunniteltu uudelleen, jonka seurauksena osa vanhoista rakenteista oli havitetty. Sattuneesta v.1989 tulipalosta paloivat talon itapuolen ja siipirakenuksen valikatto ja osa hirsikehikkoa. Talon itapaadyssa oleva kuisti on kadonnut.Kartanon paarakennuksessa meneillaan olevien ensimmaisen vaiheen restaurointitoidentarkoituksena on muistomerkin pelastaminen. V.2009 mennessa oli uusittu vesikatto, suoritettu kuivaustyot kellarikerroksessa, vahvistettu Suuren salin koristeseinat, vaihdettu osa seinien laudoitusta, restauroitu pylvaskaytava.
 


1827,arkkitehti Charles Heathcote Thatham.

VF Ministerineuvoston asetuksella N1327 30.08.1960 on luokitettu suojelukohteeksi tasavallan arkkitehtuurimuistomerkin arvoisena.
Muistomerkki on jyrkan kallion huipulla puiston keskiaukeamalla. Kaksiportaisen jalustalla oleva obeliski on tehty harmaan-vihertavasta marmorista englanttilaisen arkkitehti Charles Heathcote Thathamin suunniteleman mukaan ruotsalaisen kuvanveistajan Erika Gothe ( 1799-1838) ateljeessa ja pystytetty Monrepos’ssa v.1827 heinakuussa. Muistomerkki on pystytetty Paul Nicolayn vaimon veljesten muistoksi, jotka olivat Preobrazenskij ja Semjonovskij kaartien rykmenttien palveluksessa ja kaatuneiden Napoleonia vastaan kaydyissa sodassa. Ruhtinas Auguste-Cesar de Broglie (1783-1805) kaatui Austerlitsen taistelussa ja hanen nuorempi veljensa ruhtinas Charles-Francois de Broglie (1788-1813) Kulmanin taistelussa. Jalustan perustaan oli hakattu marmoritauluja teksteineen latinankielella: pohjois-ja etelapuolella kirjoitukset olivat omistettu Aleksanderi I:lle ja obeliskin pystyttajalle Paul Nicolaylle, ita- ja lansipuolelle – veljeksille de Broglio. Kirjoituksissa on kaytetty latinalaista kirjaimistoa:
Auguste ja Carl Broglio. Itapuolella ollut taulu Auguste-Cesar de Broglio on kadonnut. Eivat ole sailyneet obeliskin perustassa olleet ritarikyparia esittavat kohokuvat. Obeliskille johtavat portaat on laskevan rinteen etelaisella rantaa vastaisella puolella. Mukavia polkkuja kulkien obeliskille saavutaan myos Paakartanon lehmuskujalta ja rannikkopuolelta. Alituisten kavijoiden myota vahitellen rappeutuu XIX-vuosisadan alussa tehty rannan puoleinen penger. Kallio, jonka paalle obeliski oli pystytetty , on nimelta Leukatskaja (Levkadijskaja)-saari,Santa-Mavra (Joonian saaret Kreikan luoteisosa) muinaisnimesta (Leuka, Levkada). Muinaisuudessa Lavkadia saarella oli Apollo temppeli kallion laheisyydessa, j ajosta joka vuosi sovitusuhrina heittivat mereen rikollisia. Muinaistaru kertoo,etta Levkadijan kalliolta toivottomasta rakkaudesta heittaytyi mereen runoilijatar Sapfo. Sanonta “heitaytya Levkadian kalliolta” kantaa uhrauksen tehda itsemurhan toivottomuudesta. L.G.Nicolay otti taman aiheen muinaiskreikkalaisesta runoudesta ja kaytti sita Amor temppelin luomisen Monrepos’ssa.
v.1798 “Temppeli leukate kalliolla” suunnitteli D.A. Martinelli, ja v.1804 - P.Gonzaga. Molemmat jaivat toteutumatta.
v.1805-1806  paviljongin rakensi arkkitehti A.Pavlov, jonka pohjana,  todennakoisesti, oli P.Gonzagan luonnos. Vuoteen 1820 Amor temppeli rappeutui ja Paul Nicolay rakennutti sen paikalle obeliskin M.Broglio veljetesten muistoksi.
 


Ludwigstein kalliosaari on kartanon pohjoisella puolella rannan laheisyydessa. Graniittikallio on havu- ja lehtipuiden peittamana. Kalliosaaren kompleksiin kuuluu: Ludwigsburg hautakappeli, Medusa-luola, hautausmaa, portti, laituri ja muutamia kiviportaita.
Saari yhdistettiin puistoon, luultavasti, 1780-luvulla, herttua F.W.K.Wurtenbergin aikana. L.G.Nicolayn aikana se sai nimensa Eremitaasi eli Erakkokallio. V.1796 kartanon haltija paatti asettaa tanne tuhkauurnan kuolleen ystavansa F.G.Lafermjerin (1737-1796) muistoksi. Tuhkauurna oli asetettu puistoon v.1798 ja myohemmin siirretty kalliosaarelle. Samana vuonna ilmestyivat lankkusilta, vahan ajankuluttua vaihdettu padolla, kiviportaat johtivat kallion huipulle ja Medusa-sola, kalliojuureen oli tehty terassi. Saman aikaan ilmaantui idea goottilaisesta linnasta. Ilmeisesti se johtuu tarusta saarelle tornissa teljetysta ruotsalaisesta kuninkaasta Erikista ja kalliosaaren uudesta nimesta” Ericshtain”, jonka L.G. Nicolay esitti runoelmassaan “Monrepos’n kartano Suomessa”. Eri aikoihin linnan suunnittelijoina olivat D.A. Martinelli (1798), P.Gonzaga (1804), T de Thomon (1809); nama projektit eivat olleet toteutettu.
Nykyaan saarella oleva hautakappeli oli rakennettu 1822 ja 1830-vuosien vaiheella englanttilaisen uusiklassisimi arkkitehdin C.M.Tathamin piirustusten mukaan. Ajan mittaan saaresta tuli suvun hautausmaa, jolle annettiin nimi Ludwigstein (Ludwigin kivi). Tanne olivat siirretty Sorvalin kalmistolta (nykyaan Gvardeiskij0 Ludwig Henrich ja Johanna Nicolayn, jotka kuolivat v.1820 seka F.G.Lefermjerin tuhkauurna.Tama muistomerkki oli hautakappelin vastapaata, nykyaan on kadonnut. Ensimmaisessa kerroksessa olivat L.G. Nicolayn ja hanen puolisonsa rintaveistokset. Ensimmaisen kerroksen sisustusta koristelivat lasimaalaukset, erillisensisaantulonportaita myoten oli paasy nakoalapaikalle. 1820-luvulta saaren ja mantereen valilla kulki lautta. Nain ollen, asiattomille ei ollut paasyasuvun hautausmaalle. Suippokaarinen holvintapainen motiivi nakyy laudan,laituriportin ja mantereen laituriaitauksen koristelussa.
XIX-XX- vuosisadan vaihteessa saarenlaituriportti oli vaihdettu ja se on salynyt nykypaivaan saakka.Sen aikainen arkkitehtoonisen kokonaisuuden omaksuminen oli lahtoisin laajalti levinneen XIX-loppu – XX alkupuolella sveitsilaisen taidemaalarin A.Bjoklenin (1880) maalamansa taulun „Kuollut saari“ aineellistetusta ideasta. Saaren pohjoispuolellaon suvun hautausmaa. On sailynyt kolme tiilista tehtya  kellarihautaa..Kahden ylla on kiillotettu muistopatsaat mustasta marmorista, kolmas ei ole sailynyt. Kellarihaudoissa oli haudattu kaikki neljan sukupolven Nicolay perheenjasenet. Sotien jalkeen sukuhaudat joutuivat ikivallan kohteeksi. Viime vuosina Ludwigstein saarella kaynistyivat korjaustyot. On entisoity hautakivi P.E.G. Nicolayn haudalla.
 


Ilma on taynna valoa ja lampoa. Te olette unohtaneet, etta jalkojenne alla on keinotekoinen suomalainen puutarha, teita ymparoi karu pohjolan luonto. Meidan on esitettava kiitoksensa talle  viisalle rakentajalle, joka million luonnon avulla, million taiteen avulla sai taman kolean pohjolan vaikuttamaan nain tunteellisesti.
P.N. Kudrjavtsev “Moskovskije vedomosti”, 1852.
 
Pylvas.
 
Pylvas on puiston itapuolella , rantasaaren kummun paalla. Muistomerkki korkealla jalustalla on tehty ruotsalaisesta harmaanvihertavasta marmorista. Nicolayn perhekirjeenvaihdosta ilmenee, etta pylvas oli pystytty kolmesti: 1793, 1795, 1798-1799. Saarella suoritettiin erilaisia maatoita, muun muassa, tehty kumpu. Luultavasti, olemassa oleva muistomerkki oli asennettu v. 1804- se oli viimeinen mainittu aika sen rakentamisessa.
Alkuaan pylvas oli tarkoitettu pystyttaa Pavel I kunniaksi. Nykyinen muistomerkki on pystytetty Pavel I ja hanen pojalleen Alexander I:lle, jolle L.G.Nicolay oli hyvin kiitollinen kartanon haltuunsa saamisesta ja sen perintooikeuksien lopullisesta hyvaksymisesta. Jalustalle oli kiinnitetty laatta, sen latinakielisen tekstin L.G. Nicolay lainasi Vergilian  1:staeklogita “ Ceaser noblis haec otia fecit” – Ceasar lahjoitti meille taman rauhan.
 

Страницы